Iquitos on maailman isoin kaupunki, johon ei maateitse pääse. Lentokone tai viidenpäivän laivanreissu jokea pitkin ovat ainut vaihtoehto kaupungin valloittamiselle. Amatsonin sydämessä sijaitsevassa vilkkaassa kaupungissa on ainainen kesä ja kosteankuuman ilma tuoksuu saunalta. Siltä kuin istuisi ekalla lauteella. Perun vuoristo ja rannikon aavikkomaisemat olivat muodostaneet käsitykseni maasta, mutta nyt sain ensimmäistä kertaa kokea maan kolmannen ulottuvuuden ja sukeltaa hetkeksi keskelle Avaran luonnon dokumentteja.
Matkan tarkoituksenahan oli vihdoin kokea oikea sademetsä ja siispä lähdimme kolmeksi päiväksi metsään oman oppaan kanssa. Sademetsä oli juuri sellainen kuin voi kuvitella. Jättimäisiä puita, ihmeellisiä kasveja ja apinoita hyppimässä puusta toiseen. Kuitenkin oman mieleni valtasi tunne, että olisin palannut kotisuomeen. Loputtomat metsät, vesistöt, rauha ja hyttyset. Sademetsä oli siis ennen kaikkea kotoisa, ainakin niin kauan kunnes sain taskulampun valossa nähdä skorpioneja sekä kämmenen kokoisia hämähäkkejä ja totesin olevani tuhkarokkoisen täynnä hyttystenpuremia. Telttailemaan en siis ihan heti suostuisi metsään lähtemään, mutta päivän valossa samoillessa saattoi jo unohtaa että metsässä saattaa vaania myös vaaroja. Jännittävintä taisi ehkä olla se mudassa havaittu leopardin jalanjälki.
Iquitoksen ihmeisiin kuuluu ehdottomasti lukuisat hedelmät ja vihannekset, joihin ei edes Limassa törmää. Tulipahan sitä ensimmäistä kertaa juotua kookosmaitoa suoraan kookoksesta. Onneksemme saimme maistaa paikallisia herkkuja yhden Perun parhaimman kokin loihtamana, kun kotiin Iquitokseen pyhiksi lähtenyt työkaveri ehti kokkailemaan meille lounasta kolmeen otteeseen. Ystävien ansiosta Iquitoksen kokemisessa ei tarvinnut käyttää opaskirjoja apuna, vaan annoimme mielen levätä senkin suhteen. Kaupunki on suunnilleen Turun kokoinen, mutta muurahaisten tavoin kaduilla vilistelevät mopot ja mototaksit tekivät kadun ylittämisestä melkein haasteellisempaa kuin se on Limassa.
Joulua täällä vietetään 25. päivä, alkaen puolen yön aikana illallisella. Jouluaattoillan vietin pomoni luona. Juhla ei ollut tyypillinen perulainen, vaan aikaisen illallisajankohdan, glögin ja riisipuuron ansiosta se muistutti enemmän itselleni tuttua suomalaista joulua. Levysoittimessakin soi joululaulujen sijaan jazz. Noora saapui Limaan aikaisin joulupäivänä ja vietimme päivän rannalla tyyntä valtamerta ihmetellen ja kävimme syömässä perulaisten suurta ylpeyttä chevicheä. Tämä limellä kypsytetty kala on yksi niistä Perun herkuista, joka vie kielen pika pikaa mennessään. Jouluni ei siis ollut kovin tamanomainen, mutta varmasti ikimuistoinen. Ja on ollut ilo saada sisko kylään, varsinkin syntymäpäiväksi! Saipahan siskokin mahdollisuuden tutustua salsan saloihin gaybaarin tanssilattialla.
Tällä hetkellä Noora on Cuscossa tutustumassa inkaraunioihin ja minä hikoilen toimistolla. Lämpömittari näyttää tätänykyä 23 astetta, mutta kosteus saa lämmön tuntumaan tuskaisemmalta. Limeñot ovat teoriassa kaloja, koska ilmankosteus lähentelee Limassa ympärivuoden sataa prosenttia. Nyt minulla on enää reilut kaksi viikkoa jäljellä Perussa. Ja vielä on paljon tekemättä ja näkemättä. Liman kokoista kaupunkia ei millään ehdi koluta puolessa vuodessa. Ensi viikolla meinataan kuitenkin Nooran kanssa tutkailla Limaa turistin silmin, jota en arkeen rutinoituneena ole itsekään ehtinyt tekemään. Kun kaksi vuotta sitten saavuimme Pekan kanssa Liman lentokentälle ja vietimme täällä ensimmäiset kolme päiväämme Etelä-Amerikassa, mielipiteeni kaupunkista oli oli laimea. Lima ei turistille tarjoa paljoa, mutta asuessa täällä on helppo viihtyä. Köyhyys, liikenne, melu, saasteet ja puoli vuotta kestävä harmaus ovat ne negatiiviset piirteet, mutta oman paikkani löydettyäni koen Liman ystävälliseksi suurkaupungiksi, jonka vaihtoehtokulttuuri on saanut minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Viimeisen kuukauden aikana olen nähnyt keikkoja tiiviimpään tahtiin kuin koskaan aikaisemmin ja Perun rokkirintama on vihdoin tullut tutuksi.
Virallinen lähtöpäiväni on 29. tammikuuta ja sen paluun aikana vietän vielä kaksi yötä New Yorkissa. Lähdön suhteen on kuitenkin vielä pientä jännitystä ilmassa, koska passini meni pari viikkoa sitten rikki. Tämä vahinko tapahtui migracionissa jossa olin pidentämässä oleskelulupaani ja ojennettuani passini virkailijalle kuvasivu irtosi. Sen suhteen byrokratia ei kuitenkaan ole liian kankeaa, vaan asiointi jatkui iloisesti teipin voimalla ja tämän jälkeen kipitin suurähetystöön hakemaan uutta. Ensi viikolla sen pitäisi tulla…
Jotta arki ei kotiin palattua iskisi heti vasten kasvoja, haluan näin kutsua teidät pikku juhlituksiin kotiimme la 2.helmikuuta. Merkatkaa ylös! Olisi ihanaa nähdä kaikki tutut kasvot pika pikaa ja tietysti saada paljon halauksia :)
