¡Ya un mes acá!

Ensimmainen kuukausi on hurahtanut hetkessa. Ja koen olevani melko onnekas sen suhteen mita kaikkea olen toiden suhteen ehtinyt nakemaan ja kokemaan. Olen jo kaynyt kaikissa neljassa conossa, jossa La Casa de Panchita tyoskentelee: Ventanilla, Comas, Ate ja San Juan de Miraflores. Viime viikolla näin myos luultavasti kurjimman paikan, mihin taalla Limassa tulen tormaamaan. Nousimme combilla ylos makea niin kauas kuin reitti kulki. Sahkot oli kylla vedetty naihinkin taloihin, mutta juoksevaa vetta ei ainakaan vierailemassani asunnossa ollut. Sateen ja kylmyyden vuoksi paikka vaikutti viela ankeammalta, kun tiet olivat pelkkaa mutavellia. Yleissaantona voidaan pitaa sita, etta asutus koyhenee sita mukaa mita ylemmas rinnetta mennaan, kun tilaa on otettu sielta mista sita on ollut saatavilla. Vaikka nama alueet on periaatteessa vallattu laittomasti, ei valtio sakota asukkaita, koska tietavat heidan olevan varattomia. La Casa de Panchitan nuorimmat kotiapulaiset ovat ialtaan kuusivuotiaita. Virallinen lapsityon ikaraja Perussa on lain mukaan 14 vuotta. Tassa kulttuurissa lasten osallistuminen kotitoiden tekoon ja vanhempien auttamiseen on kuitenkin yleista, joka vaikeuttaa rajan vetoa arkiaskareisiin osallistumisen ja tyonteon valille. Esimerkki: Lapsi asuu tatinsa luona (joka ei valttamatta ole verisukua) ja auttaa tatia kotiaskareissa, kuten siivoamisessa, ruuanlaitossa ja pyykkayksessa. Han siis toimii kotiapulaisena, mutta hyvassa tapauksessa saa kayda koulunsa rauhassa ja viettaa vapaa-aikaansa muiden lasten tavoin leikkien. Rahaa lapsi tuskin saa tyonteostaan, vaan se mennee vanhemmille. Tyonteon raja vedetaan yleensa siihen, jos se hairitsee lapsen normaalia kehitysta ja koulunkayntia. Luokat joiden kanssa La Casa de Panchita tekee yhteistyota on valittu lapsia haastattelemalla silla perusteella, missa on kotiapulaisia eniten. Paivakouluissa oppilaat ovat noin 6-12 vuotiaita, mutta iltakouluissa opiskelevat ovat vanhempia ja tyoskentelevat paivisin.
Jos aikaa ja kiinnostusta riittaa, niin suosittelen lukemaan kollegani ja kamppikseni Noran kirjoittamaa (omaani asiapitoisempaa) blogia osoitteesta www.etvo.fi/blogi. Ja samalla sanomalla kehoitan myos klikkaamaan paikallisen lehden sivuille www.elcomercio.com.pe, josta loytyy kuvakooste maanjaristyksesta. Olen myos laittanut naamakirjaani (www.facebook.com) enemman taalta ottamiani kuvia, joten sielta voi rekisteroityneet kayda niita katsomassa.

Torstaina Perussa on jokin pyhapaiva, jonka ansiosta saamme mahdollisuuden lomailla kolme kokonaista paivaa. Keskiviikko iltana lahdemmekin Noran kanssa haistelemaan raikasta vuoristoilmaa Ayacuchoon, eli matkaamme bussilla kahdeksan tuntia ylamakeen :) Kuukauden Liman katujen tallaamisen jalkeen saan siis vihdoin muistutuksen siita, missa maassa olen. Lima kun on kovin persoonaton paakaupunki Perun kaltaiselle kauniille ja kulttuuriltaan rikkaalle maalle.

Love message to the world..

...soi asken taydella teholla techno combissa toihin tullessani :D ja luultavasti paassani seuraavan viikon. Tassa ensiksi minun taytyy hieman korjata Iltasanomien artikkelia: kaikki tavarat eivat pudonneet, mutta osa kylla. Taidan nyt olla keltaisen lehdiston vaaristelyn uhri ;)

Keskiviikon jarkytyksesta alan itse vahitellen toipua, vaikka olo onkin viela valilla ollut saikky. Itse en ole sattumalta tuntenut yhtaan jalkijaristysta, vaikka niita onkin taalla ollut lukuisia. Se vaan riippuu niin paljon siita missa silla hetkella on, onko sita bussin kyydissa (jossa ne iskarit eivat ole ihan viimeista huutoa) vai sangyssaan makaamassa. Joka tapauksessa olen hyvin tiedostanut sen missa on passini ja lampimat vaatteet, niin etta voin akkia lahtea matkaan. Oma pelkoni on kuitenkin pikku pallero vain verrattuna siihen mita etelassa on koettu. Vaikka tilanne tuhoutuneilla alueilla on kaoottinen ja surullinen, ei katastrofi nay suuremmin Liman arjessa. Meidan kohdallamme toissa on suunniteltuja kouluvierailuja siirretty myohemmaksi Liman reuna-aluiden koulujen karsimien vahinkojen takia. Suurimmat vahingot Limassahan tapahtuivat nimenomaan koyhilla alueilla, jossa talot ovat heikkorakenteisempia.

Kauppojen vesivarastot ovat huventuneet nopeasti, kun sita on hamstrattu lahjoituksiin kriisialueille. Kylla sita itsellakin kavi mielessa lahtea Icaan vapaaehtoiseksi auttamaan, mutta luulen etta sita olisi ollut vaan tiella kun ei osaa kunnolla kielta eika ole esim ensihoitajan papereita takataskussa. Se mika tassa oikeasti ottaa paahan, miten uhrien lukumaaraa olisi voitu pienentaa, on se etta miksi niita taloja ei voida rakentaa tukevammiksi, kun kerran eletaan nain seismologisesti herkalla alueella. Niin ne saastot ja huijaukset sitten paljastuvat kun sementin sisalla ei ollutkaan mitaan tukea pitamassa seinaa pystyssa. Kirkotkin ovat niin pyhia, ettei niiden rakennelmiin voida kajota, vaikka juuri ne ovat niita paikkoja joihin ihmiset kokoontuvat.

Noh. Hesari on uutisoinut asiasta niin hyvin, etta te tiedatte tilanteen yhta lailla kuin minakin. Ja sitten muihin asioihin. Toita on ollut aijottua vahemman, mutta toita on kuitenkin ollut. Sunnuntaina pidin ensimmaisen englannin tuntini, joka oli haasteellista, koska en yhtaan tiennyt mita oppilaat jo aikaisemmin osaavat ja koska en ole koskaan opettanut mitaan. Seuraavalle tunnille on kuitenkin helpompi valmistautua, kun tiedan mita odottaa. Opettamista helpottaisi myos se, jos saisin espanjan ja englannin puhumisen valista eliminoitua suomeksi ajattelemisen... Talla viikolla kouluvierailut jatkuvat ja eilen olimme Atessa viemassa muutaman luokan katsomaan teatteria. Kaynti oli osa Casa de Panchitan jarjestamia Salida Culturaleja, joiden tarkoituksena on vieda lapsia erilaisiin kulttuuritapahtumiin, kuten teatteriin ja museoihin. Talla hetkella taalla on vieraana kolumbialainen nayttelija, joka esitti lapsille jongloorausta ja naytelman vuokraamassamme tilassa. Vaikka Ate sijaitsee viela samassa kaupungissa, siella on kaikki erilaista liman keskusalueihiin verrattuna, ilmastoa myoten. Atessa oli kuin kesa auringon porottaessa ja talvikamppeet sai hetkeksi heittaa kassiin, josta ne taas paluumatkalla puettiin paalle.

P.s. Sattui muuten kirjoituserhe. Jotta postipate ei joudu viettamaan unettomia oita, niin lahettakaa ne kirjeet sittenkin osoitteeseen General borgoño, eika vain Borgoño :)

Iso saikahdys

Kuten kaikki ovat varmaan jo kuulleet, Limassa oli eilen illalla puol seiskan aikaan 6 richterin maanjaristys. Olin kollegamme Agatan luona talon ylimmassa viidennessa kerroksessa kun se alkoi. Kysyin Saijalta onko taa nyt maanjaristys, toivoin nakevani vaan unta. Juoksimme sitten ovensuuhun "turvaan". Paniikki ei olisi ollut ihan niin iso ellei itse limalainenkin olisi ollut kakat housuissa. Siina sitten kyyneleet silmissa katottiin kun tavarat lensi hyllysta lattialle ja odoteltiin toiveikkaina muutama erittain pitka minuutti etta tary loppuisi. Koko ajan teki mieli lahtea juoksemaan rappusia alas, mutta pystyin hillitsemaan itseni. Pahinta se tarina oli nimenomaan korkeissa rakennuksissa, kadulla se olisi tuntunut vahemman. Ilmeisesti tamanmoista jaristysta ei Limassa ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen. Jaristyksen keskipiste oli merella 150km Limasta ja 40km Ican kaupungista, jossa pahimmat tuhot ovat tapahtuneet. Kotikorttelissakin oli lasinsiruja jalkakaytavalla kun ikkunat olivat rikkoutuneet, mutta sen kummemmempaan vahinkoon en ole itse tormannyt. En nukkunut viime yona silmaystakaan, kun en jalkijaristysten pelossa halunnut menna nukkumaan. Lehdisto on pommittanut sahkopostia kommenttien toivossa ja iltasanomille ehdin jo kommentoimaankin puhelimessa. Katotaan tuleeko jotain lehteenkin huomenna. Hesarin jutuissa kommentoinut Nora Huhta 0n mun kamppis, jos joku on siihen kiinnittanyt huomiota!

Koulut on maanantaihin asti taalla Garcian komennosta suljettuna ja meilla on siis vahemman toita. Eilenkin oltiin juuri menossa kouluvierailulle kun jaristys alkoi, mutta luonnollisesti tarinat jaivat sitten toiseen kertaan. Kavelimme ensin ympariinsa Saijan ja Agatan kanssa ja lopulta kaytiin ostamassa punaviinia lahikaupasta ahdistusta helpottamaan. Kotona huomasin sattumalta ostaneeni Ican viinia, aika sattuma. Vaikka eilen hetken ajattelin elamani jo olevan ohitse, olen nyt jo positiivisella mielella jatkamassa eloani Limassa. Mutta kylla tassa on ollut vahan liikaa actionia nyt ensimmaisille viikoille. En ollut edes aikaisemmin tiedostanut etta taalla oikeasti maa jarisee vahan valia. Mutta normaalisti se on kuulemma ohitse ennen kuin sita edes huomaa, eika voimakkuus ole mitaan verrattuna eiliseen. Ilmeisesti jalkijaristyksia voi hyvin tulla tan viikon aikana ja paikalliset osasivat eilen ennustaa oikein etta tanaan paistaa aurinko. Kuulemma aurinko paistaa aina maanjaristyksen jalkeisena paivana. Mutta on taa kamalaa. On. Vaikka en nahnytkaan elamani vilistavan silmieni edessa, niin muistin kylla ketka ovat mulle tarkeita. Eli juurikin te jotka tata blogiani luette: olette rakkaita, muistakaa se!

Tyon touhussa

Viime viikolla paasin vihdoin tekemaan sita miksi tanne olen tullutkin, eli toita! Iltaisin olin mukana kotiapulaisnaisten koulutuksessa San Juan de Mirafloresissa, joka on yksi Liman koyhista asuinalueista. Kouluttamisen jatin asiat osaaville ja toimenani oli mm. vahtia niita lapsia jotka eivat jaksaneet olla paikallaan, tehda nimilappuja seka auttaa kirjoitustaidottomia erilaisten lippujen ja lappujen tayttamisessa. Vaikka eihan se kirjoittaminen oikeen multakaan meinanut luonnistua! Koulutuksen tarkoituksena oli tiedottaa naisia heidan oikeuksistaan tyontekijoina, seka myos opastaa heita varsinaisen tyon tekemisessa. Koulutus kasitti kaiken ihan tyohaastattelusta perusasioihin, kuten kattaukseen ja mikron puhdistukseen.

Sunnuntai on useimmille kotityolaisille vapaapaiva ja silloin La Casa de Panchita tayttyy kotiapulaisista ja heidan lapsistaan. Tarjolla on mm. englannintunteja, tietokonetunteja, karaokea, vapaamuotoista keskustelua ym. toimintaa. Itse olin sunnuntaina mukana auttamassa teini-ikaisten kanssa uudessa projektissa, joka jarjestaa aktiviteettia nuorille tytoille. Niin nuorille kuin vanhemmillekkin suunnatun toiminnan keskipisteessa on useimmiten itsetunnon kohottaminen. Monet vanhemmat hapeavat esimerkiksi koulutuksen puutettaan ja aidinkielenaan quechuaa puhuvat huonoa espanjaansa.

Talla viikolla olen mukana myos projektissa, jossa vieraillaan kouluissa erilaisten teemojen puitteissa, joita kasitellaan satujen avulla. Tanaan vierailimme kahdessa eri julkisessa koulussa Ventanillassa. Toistaiseksi voin sanoa taman paivan olleen tahan mennessa ehka antoisin tyopaiva, joka johtui ihan vain siita etta lapset olivat itse niin iloisia :) Matkasimme kohteeseen reilusti yli tunnin, vaikka se onkin viela samaa kaupunkia. Lima on levittaytynyt niin laajalle, etta saman kaupungin sisalla voi helposti matkustaa kaksikin tuntia paikasta toiseen.

Vapaaehtoistyon helmena on se, etta paasee tapaamaan ihmisia, joita ei muuten tapaisi ja kaymaan paikoissa joihin ei muuten (kalpeanaamana) uskaltaisi. Tanaan Ventanillan kouluilla tunsin itseni suureksikin kuuluisuudeksi, kun harvinaisen moni tytto halusi tulla koulun pihalla tervehtimaan. Yleisesti ottaen en kuitenkaan koe toiseuttania vahvasti, vaikka olenkin vaaleampi ja tuplasti pidempi. Harvoin mua kukaan tuijottelee normaalia pidempaan, varsinkaan Mirafloresissa, jonka keskusta on turistien mekka. Luulen kuitenkin myos tummien hiusteni vaikuttavan siihen etta saan olla rauhassa. Viheltelyt ja muiskaukset tuplaantuvat heti jos lahden blondien kanssa liikenteeseen!

Toiden lisaksi myos vapaa-aika on ollut antoisaa. Tyokollega Javier vei meidat Saijat maanantaina Liman keskustaan oma-opasteiselle kierrokselle. Javitour osoittautui aivan huipuksi ja yritin illalla kirjoittaa mahdollisimman paljon muistamiani kuriositeetteja ylos, jotta voin jakaa ne tuleville vieraillenikin :) Perjantaina juhlimme tyokaverini Agatan syntymapaivia ja jatkot olivat tietysti Albazosissa. Viikonloppuna nain myos lentokoneessa tapaamani suomalaiset tytot ja leikimme turistia Mirafloresissa kasityolaiskortteleissa shoppaillen. Lisaksi sain vihdoin huoneeni kuntoon: punaiset lakanat, punainen yolamppu ja uudet tohvelit tekevat tunnelmasta huomattavasti kotoisemman. Viime viikolla kavin leffassakin muutaman kerran, kun Limassa oli viikon kestavat elokuvafestivaalit.

Fiilis on yleisesti heitellyt kahden viikon aikana ees taas. Tama johtuu luultavasti eraanlaisesta hotellihuoneahdistuksesta, joka on iskenyt kun on sulkeutunut yksin omaan huoneeseen. Yolampun ja tohvelien ansiosta sekin on tosin laimentunut. Jonkinlainen rytmi on jo loytynyt ja olen uskaltautunut rantabulevardille lenkkeilemaan saastepilvien lomiin. Kamppikset tarjoavat paljon hyvaa seuraa ja samoin tyokaverit ovat kaikki mukavia ja kutsuvat illanviettoihin mukaan. Muutenkin paikalliset ovat ystavallisia ja melko valittomia. Tanaankin sain heti aamulla uuden kaverin nettikahvilasta, kun se lahti mun peraan huudellen. Heh heh. Viimeiset paivat ovatkin sopeutumisen kannalta olleet erittain helppoja, koska kaksi Etvon ex-volua on ollut taalla kaymassa! Eli talohan ihan kuhisee suomalaisia.

Postin tuo Pate jokaisen luo

Elektroniikan aikakaudella unohtaa nopeasti sen kuinka kaukana kotoa on, kiitos messengerin, skypen ja etenkin webbikameran :D Jos sielta kuitenkin loytyy viela joku haluaa tyollistaa Itellan posteljooni Patea ja ilahduttaa minua perinteisella kirjepostilla, niin oikea osoite loytyy tasta. Ja samaan osoitteeseen voi kohdistaa myos yllatysvierailut, keitan kylla kahvit ja tarjoan churrokset jos niikseen kay. Nokiassa on myos talla hetkella enimman aikaa perulainen chippi, josta mut tavoittaa parhaiten:)

Mun nimi
c/o Héctor A. Jáuregui Guzmán
General Borgoño 155 - "G"
Miraflores LIMA 18
PERU

+51-1-97336984

Bigmouth strikes again!

Ensimmainen viikko on nyt takana ja olen jo ehtinyt kokea myos matkailun karvaan puolen: Vatsataudin, joka iski petollisesti lauantaiaamuna noin viiden aikaan. Oon viimeksi sairastellut meidan edellisella matkalla ja déjà vu oli hyvin ilmeinen juostessani aamuyosta ulkokautta vessaan. Oksentelu jatkui sen lauantain, mutta nyt olen taas vetreana liikkeella kahdella jalalla seisten. Jos hyvin kay, niin mun pakollinen vatsatauti oli nyt tuossa ja voin sanoa paasseeni jopa helpolla. Mutta ei uskalla viela nuolaista, ettei vain tipahtaisi.

Oletettu syy sairastumiseeni eivat olleet itse perjantaina nauttimani kolme sex on the beachia, vaan drinksuissa olleet jaapalat! Ilman jaita siis niin kauan kunnes immuniteetti kasvaa. Olivat meinaat ihan eri makuisia kuin ne litkut joita olen joskus nuorempana maistanut Lynissa.. Taisin loytaa unelma baarini perjantaina, Albazos nimeltaan. The Smithsilla ja Depeche Modella ei voi menna pieleen!

Olen kylla kuluneen viikon aikana nahnyt Limaa huomattavasti enemman kuin viime kertaisella kolmen paivan pyrahdyksellamme. Silloin en viela edes uskaltanut kavuta paikalliseen bussiin, combiin, jotka ovat parhaimmillaan vanhoja volkkari pakuja, eli sellaisia joissa minunlaiseni amatsoni pystyy seisomaan vain 90 asteen kulmassa. Isommissakaan "luksus"combeissa ei polvia saa tungettua suoraan penkkien valiin, mutta tunnelmaa niissa on runsaasti enemman kuin Turun aneemisessa joukkoliikenteessa. Nain Lima-uunona ehka nain alussa kaipailisin kunnon linjakartastoa ja aikatauluja, mutta maassa maan tavalla. Huom! Tahankin pakun kokoiseen combiin mahtui parhaimmillaan 18 ihmista, kuski ja poseeraava rahastaja mukaanlukien. Tassa ovat kamppikseni ja suomalaiset hengenheimolaiseni Nora ja Saija.

Vaikka Limassa ei kunnolla paase kasiksi Perun eksoottisuuteen, osaavat limeñot pitaa hauskaa yhta lailla. Viikonloppuisin tanssitaan Salsaa torilla kajareiden pauhatessa. Tuli vahan mieleen ne Turun jokirannan kesaiset katutanssit :)

Viime viikolla kaytiin myos leffassa kattomassa Los Simpsons :) Nain elokuvan jo Pekan kanssa Suomessa ihan originaalina ja taytyy sanoa, ettei se toisella kerralla ainakaan espanjaksi dubattuna toiminut ihan yhta tehokkaasti. Mutta nain leffafriikkina olen suunnattoman innoissani siita etta elokuviin paasee 2,3 eurolla! Luulen etta sita tuleekin harrastettua taalla melkoisen paljon. Muuten illat ovat toistaiseksi menneet vaan keittion pyorean poydan aarella juoruten. Tyoaikani on talla hetkella 10-19, joten eihan siina paljon muuta sitten ehdikaan tekemaan.

Mi Casa

Tassa on muutama kuva kattohuoneistostani. Avoin ovi vie huoneeseeni, jossa on sisustaminen viela vahan kesken ;) Mutta ihan hyva pesa se on, eika torakoitakaan ole onnekseni ylhaalla tavattu! Vuokraa maksan 100 dollaria kuussa. Huoneet, joissa on oma vessa maksavat 120 dollaria.

Kattokuva on otettu meidan terassilta. En tieda onko tama ihan taysi fakta, mutta olen joskus kuullut etta talot jatetaan keskeneraisiksi (ikaankuin etta paalle oltaisiin viela mahdollisesti rakentamassa lisaa kerroksia), jotta omistajat valttyisivat jonkin veron maksamiselta. Toisaalta voisi myos luulla, etta omistajat haluavat pitaa ylla mahdollisuutta joskus laajentaa asuntoaan. Hotelleja yms luksustaloja lukuunottamatta rakennukset eivat ole kovin korkeita, tama meidankin talo on ehka kolmikerroksinen, jos meidan kattotasanne lasketaan mukaan.

Ilma on taalla paivisin ollut nyt sellaista 17 celsiusta, talvi siis menossa ja aurinko ei ole kuulemma nayttaytynyt vahaan aikaan. Limassa onkin yleensa ilmeisesti huhtikuusta joulukuuhun tallainen sumu lahes koko ajan. Ilma on kosteaa, mutta pikku pikku tihkua lukuunottamatta taalla sataa harvoin. Ilma ei sinaansa ole kylma, mutta koska rakenteet ovat kehnoja ja lammitys puuttuu, on sisalla yhta kylmaa, tai viela kylmempaa kuin ulkona. Kuukauden paasta pitaisi kuitenkin alkaa jo lampenemaan.. Aurinko laskee jo kuudelta, joka on outoa nyt Suomen valkean kesan jalkeen.

Muuten nyt mainitsemisen arvoista on se, ettei Etela-Amerikassa saa heittaa vessapaperia ponttoon, vaan roskikseen. Tama vaatii taas uutta opettelua. Lisaksi taalla on saatavilla vaan instant-kahvia, joka vaikuttaa hassulta, koska taalta pain se kaikki kahvi sinne Suomeenkin raahataan. Ensin pavut siis lennatetaan netslen tehtaille, josta ne palaavat instant muodossa. Hedelmat ovat kuitenkin aivan herkullisia! Lurps.

¡Por fín en Lima!

Taalla ollaan, vihdoin ja viimein!
Kun nain Saijan, Noran (toiset volut Suomesta) ja Josen (La Casa de Panchitan tyontekija) mua vastassa lentokentalla ja viimeistaan taksista nahdessani tuttuja maisemia, oloni oli helpottunut. Vasynyt, nalkainen, ihan hukassa, mutta onnellinen :)

Asun nyt Mirafloresissa eraanlaisessa kommuunissa, joka sijaitsee vuokraisantamme asuintalon ylakerroksissa. Samassa paikassa on myos nelja muuta huoneistoa, jossa asuvat Saija, Nora, sveitsilainen Andrea ja Noran sisko, joka on Limassa vaihdossa. Oma huoneeni sijaitsee kattotasanteella ja jaan vessan toisen tyton kanssa. Miraflores on Liman varakkain ja siten turvallisin asuinalue, joten gringonkaan ei tarvitse olla kokoaikaa ihan varpasillaan.

Aikaerosta luulen paasseeni helpolla, koska eilen valvoin iltaan asti. Talla hetkella oloni on muuten vahan sekava. Ei sita oikein ymmarra missa sita todella on. Espanjan suhteen olen aika pihalla, mutta yritan parhaani. Muuten (kovaa ikavaa lukuunottamatta) olen niin iloinen, etta pitka odotus on ohi ja haasteellinen syksy on alkanut. Tassa nain lyhyesti kuulumisia, enemman taas kun olen itsekin ehtinyt jo sulatella tata kaikkea... :)