Love message to the world..

...soi asken taydella teholla techno combissa toihin tullessani :D ja luultavasti paassani seuraavan viikon. Tassa ensiksi minun taytyy hieman korjata Iltasanomien artikkelia: kaikki tavarat eivat pudonneet, mutta osa kylla. Taidan nyt olla keltaisen lehdiston vaaristelyn uhri ;)

Keskiviikon jarkytyksesta alan itse vahitellen toipua, vaikka olo onkin viela valilla ollut saikky. Itse en ole sattumalta tuntenut yhtaan jalkijaristysta, vaikka niita onkin taalla ollut lukuisia. Se vaan riippuu niin paljon siita missa silla hetkella on, onko sita bussin kyydissa (jossa ne iskarit eivat ole ihan viimeista huutoa) vai sangyssaan makaamassa. Joka tapauksessa olen hyvin tiedostanut sen missa on passini ja lampimat vaatteet, niin etta voin akkia lahtea matkaan. Oma pelkoni on kuitenkin pikku pallero vain verrattuna siihen mita etelassa on koettu. Vaikka tilanne tuhoutuneilla alueilla on kaoottinen ja surullinen, ei katastrofi nay suuremmin Liman arjessa. Meidan kohdallamme toissa on suunniteltuja kouluvierailuja siirretty myohemmaksi Liman reuna-aluiden koulujen karsimien vahinkojen takia. Suurimmat vahingot Limassahan tapahtuivat nimenomaan koyhilla alueilla, jossa talot ovat heikkorakenteisempia.

Kauppojen vesivarastot ovat huventuneet nopeasti, kun sita on hamstrattu lahjoituksiin kriisialueille. Kylla sita itsellakin kavi mielessa lahtea Icaan vapaaehtoiseksi auttamaan, mutta luulen etta sita olisi ollut vaan tiella kun ei osaa kunnolla kielta eika ole esim ensihoitajan papereita takataskussa. Se mika tassa oikeasti ottaa paahan, miten uhrien lukumaaraa olisi voitu pienentaa, on se etta miksi niita taloja ei voida rakentaa tukevammiksi, kun kerran eletaan nain seismologisesti herkalla alueella. Niin ne saastot ja huijaukset sitten paljastuvat kun sementin sisalla ei ollutkaan mitaan tukea pitamassa seinaa pystyssa. Kirkotkin ovat niin pyhia, ettei niiden rakennelmiin voida kajota, vaikka juuri ne ovat niita paikkoja joihin ihmiset kokoontuvat.

Noh. Hesari on uutisoinut asiasta niin hyvin, etta te tiedatte tilanteen yhta lailla kuin minakin. Ja sitten muihin asioihin. Toita on ollut aijottua vahemman, mutta toita on kuitenkin ollut. Sunnuntaina pidin ensimmaisen englannin tuntini, joka oli haasteellista, koska en yhtaan tiennyt mita oppilaat jo aikaisemmin osaavat ja koska en ole koskaan opettanut mitaan. Seuraavalle tunnille on kuitenkin helpompi valmistautua, kun tiedan mita odottaa. Opettamista helpottaisi myos se, jos saisin espanjan ja englannin puhumisen valista eliminoitua suomeksi ajattelemisen... Talla viikolla kouluvierailut jatkuvat ja eilen olimme Atessa viemassa muutaman luokan katsomaan teatteria. Kaynti oli osa Casa de Panchitan jarjestamia Salida Culturaleja, joiden tarkoituksena on vieda lapsia erilaisiin kulttuuritapahtumiin, kuten teatteriin ja museoihin. Talla hetkella taalla on vieraana kolumbialainen nayttelija, joka esitti lapsille jongloorausta ja naytelman vuokraamassamme tilassa. Vaikka Ate sijaitsee viela samassa kaupungissa, siella on kaikki erilaista liman keskusalueihiin verrattuna, ilmastoa myoten. Atessa oli kuin kesa auringon porottaessa ja talvikamppeet sai hetkeksi heittaa kassiin, josta ne taas paluumatkalla puettiin paalle.

P.s. Sattui muuten kirjoituserhe. Jotta postipate ei joudu viettamaan unettomia oita, niin lahettakaa ne kirjeet sittenkin osoitteeseen General borgoño, eika vain Borgoño :)