Un pequeño viaje a Ayacucho

Takana on kolmen paivan lomareissu Ayacuchoon, joka sijaitsee 2700 metria merenpinnan ylapuolella reilun 500 kilometrin paassa Limasta. Matkamme paikan paalle kesti viisi tuntia suunniteltua enemman rengasrikosta ja tien huonosta kunnosta johtuen. Luulen viivastyksien kuitenkin olleen onni onnettomuudessa, koska nyt meilla oli mahdollisuus nahda upea lumen peittama vuoristo paivanvalossa ylittaessamme Andeja yli 4000 metrin korkeudessa. Ja koska kaikki eivat ole tutustuneet edelliseen matkablogiimme, niin taytynee minun tassakin tuulettaa Perun busseja, joissa pelataan bingoa, katsotaan elokuvia ja nukutaan puolimakuuasennossa peiton alla. Ruokatarjoilua unohtamatta. Nama edut koskevat siis kalliimpien = turvallisempien bussiyhtioiden autoja, joissa meno on vahan niinkuin matkustaisi lentokoneessa. Lentokone-vertaus pitaa paikkansa myos pelkotilojen osalta, koska vuoristossa tiet eivat ole suoria eivatka leveita.
Ayacucho toimi koko 1980-luvun Perun terroristijarjesto Sendero Luminoson tukikohtana, joka tarkoitti sita, etta kaupunki irrouttautui muusta Perusta ja sen asukkaat joutuivat terroristiryhman ja hallituksen valisten taisteluiden valikateen. Terrorismin aikakausi on jattanyt verisen jaljen Perun historiaan, ja sen sotkuja setvitaan vielakin. Kuulemma jopa 70 % kaikista terrorismin aikana tapahtuneista kidutuksista ja katoamisista tapahtui juuri Ayacuchossa. Vaikka kaupungilla ei ole ollut kuin viisitoista vuotta aikaa palata normaaliin elamanrytmiin, ainut nakyva muisto terrorismin ajoilta on kaupungissa sijaitseva entinen vankila, joka on sittemmin muutettu kasityolaisten kauppahalliksi.

Talla hetkella Ayacucho on kaunis ja rauhallinen kaupunki, joka on toistaiseksi saastynyt suurilta turistimassoilta. Melkein jo luulimme olevamme ainoat gringat koko kaupungissa, mutta tulihan niita sitten jossain vaiheessa kuitenkin vastaan. On onni ehtia nakemaan tuollainen vuoristokaupunki viela koskemattomana. Kymmenen vuoden kaupunki lienee jo turistien valloittama ja kaikkien Plaza de Armasta ymparoivien talojen parvekkeet ovat taynna ravintoloita kuten esimerkiksi Cuzcossa.

Ohut vuori-ilma hidasti menoamme ensimmaisena paivana, mutta perjantaina huristelimme combilla laheiseen Quinuan kylaan, jossa saimme ihailla loputonta vuorijonoa ja nauttia rauhallisesta maalaistunnelmasta. Paikka oli niin rauhallinen, etta melkein tuntui kuin aika olisi pysahtynyt. Parasta heti maisemien jalkeen oli herkullinen alkuperaisnaisilta ostamamme mossolounas emolienten (lammin teentapainen juoma) kera, jonka nautimme paikallisella torilla.
Matkakarpanen pisti kylla taas pahasti takapuoleen ja odotan kovasti jo seuraavaa reissurupeamaa, joka alkanee viimeistaan lokakuussa kun Pekka tulee tanne. Kotiinpaluu ei kuitenkaan talta reissulta ollut ankeaa, koska arki Limassa on ainakin toistaiseksi kaikkea muuta kuin puuduttavaa.