Los ganadores :)

Minäkin olen trekkaaja, nyt se on vihdoin tullut todetuksi. Kaksi viikkoa sitten teimme Pekan, neljän muun urhean turistin, oppaan, kolmen aasin ja aasimiehen kanssa neljän päivän Santa Cruz-trekin Vaqueriasta Cachapampaan. Kaksi ensimmäistä päivää kipusimme ylöspäin määränpäänä 4750 metrin korkeudessa sijaitseva Punta Union ja kaksi viimeistä laskeuduimme alaspäin. Toisena päivänä nousua kertyi yli 1000 metriä, eli kuten arvata saattaa, hymy ei silloin ollut herkässä. Ohuen ilman lisäksi kipuamisesta teki raskasta lähtöä edeltävänä iltana saamani lievä ruokamyrkytys, joka vaivasi vatsanseutua reissun alkupäivät. Ajoituksemme meni sadekauden alun takia pari viikkoa pieleen ja vettä tuli taivaalta joka päivä, välillä myös rakeiden muodossa. Vesisade alkoi harmittaa huomatessamme, etteivät matkanjärjestäjältä lainaamamme sadehousut olleetkaan sateenkestäviä. Aika kuitenkin kultaa muistot eikä tuollaisia pieniä vastoinkäymisiä muista enää jälkeenpäin. Nyt päällimmäisenä muistoissa on vain upeat maisemat ja se mielen vallannut voiton tunne, kun ylämäki vihdoin päättyi.





Viime viikolla teimme toisen visiitin Liman ulkopuolelle. Alun perin ajatuksenamme oli lähteä Tingo Mariaan katsomaan viidakkoa, mutta busseja sinne ei kokan viljelijöiden protestien takia kulkenutkaan. Vaihdoimme siis suunnitelmaa ja lähdimme sen sijaan Huancayoon junalla, joka matkaa maailman toiseksi korkeimmilla raiteilla ja ohittaa maailman korkeimman juna-aseman. Juna Huancayoon matkaa vain kerran kuussa, joten oli onni, että se sattui meidän kannaltamme juuri oikealle päivälle.

Koska edellinen reissu oli fyysisesti haastava, vietimme tällä kertaa aikaamme rentoutuen, syömällä hyvin ja löntystellen kevyesti auringonpaisteessa. Kukkuloille kiivetessä huomasin että korkealla tehty trekki ei ollut vielä kehittänyt immuniteettia vuoristotautiin, vaan sydän pomppi 3300 metrissä samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Onnistuimme innostamaan Huancayoon mukaan myös irlantilaisen Lucyn, joka oli kanssamme trekkaamassa Huarazissa. Itse jouduin palaamaan Limaan sunnuntaiksi töiden takia, mutta Pekka ja Lucy jatkoivat matkaansa vielä Ayacuchoon. Rotkon partaalla kulkeva päällystämätön tie Huancayosta Ayacuchoon oli yöllä kuulemma jännä kokemus. Vastapainoksi pääsin itse Limaan palatessani matkustamaan business-luokassa, kun bussiemäntä tuli parin minuutin matkustamisen jälkeen ehdottamaan minulle siirtymistä alakertaan, jossa oli yksi tyhjä sänkypaikka jäljellä. Mukava peti ja dubbaamaton elokuva olivat oiva lopetus lomalle.

Olen nyt ollut Limassa puolet vapaaehtoisajastani ja samalla koen pienoista elämänmuutosta. Kaimani lähti kotimatkalle viime viikolla ja nyt olen ainakin vuoden loppuun ainut suomalainen La Casa de Panchitassa. Sunnuntaina muutin Saijan vanhaan huoneeseen, jossa saan nyt nauttia jykevistä seinistä sekä oman vessan ihanuudesta. Pekka on ollut täällä nyt reilut kolme viikkoa ja uskoakseni ehtinyt melko hyvin näkemään millaista eloa Perussa vietän, niin töiden kun vapaa-ajankin puolesta. Tutustuminen La Casa de Panchitaan ja Liman syrjäseutuihin ovat varmasti opettavaisinta mitä itse pystyn Limasta näyttämään. Aika on taas kerran kulkenut siivillä ja hyvästely on edessä perjantaina.

Kaiken tämän ohella täytyy välillä katsoa kauemmas tulevaisuuteen, eli aikaan paluun jälkeen. Yliopiston edustajistovaalit ovat tällä viikolla ja allekirjoittanut on taas kisassa mukana, vaikkakin vaalikampanjointi on tällä kertaa ollut minimissä. Muuten mieltäni painaa huoli sairaalassa olevasta papastani, jonka voimien toivoisin riittävän vielä pitkälle. Tuntuu pahalta olla toisella puolella maailmaa kun omassa perheessä on menossa näin kriittiset hetket. Halauksia!