Lima top 5

1. Elokuvat
Tuntuu kuin olisin taivaassa. Kuluneen viikon aikana olen ollut elokuvissa viisi kertaa, joka on lahes suoraan verrattavissa siihen, etta elokuvissakaynti taalla on lahes viisi kertaa halvempaa kuin Suomessa. Elokuvia on yleensa helposti nahtavissa originaalilla kielella ja valikoimakin on vahintaan yhta hyva kuin Turussa. Kaksi suurimman vaikutuksen tehnytta taalla nakemaani filmia ovat Vida secreta de las palabras (Espanja 2005) ja Life of the others (Saksa 2006). Suosittelen kaikille lampimasti.

2. Kylatunnelma
Vaikka Lima on kahdeksan miljoonan asukasmaarallaan suurkaupunki, tuntuu Mirafloresin kaupunginosa olevan kuin oma itsenainen kaupunkinsa. Riippumatta siita kuinka iso kaupunki on kyseessa, samat ihmiset sita tulee aina vastaan jos itsella on jonkinlainen rutiini arjessa. Tuttuja tuntuu taalla tulevan vastaan melkein useammin kuin Turussa. Omasta mielestani Miraflores on yksi Perun persoonattomimmista paikoista ostoskatuineen ja turisteineen, eika Starbucksin, KFC:n ja Mc Donaldsin lasnaolo asiaa ainakaan helpota. Kuitenkin olen jo loytanyt sielta jo useita lempipaikkoja niin kulinaaristen kuin kulttuuristen nautintojenkin suhteen ja onhan se meren lasnaolo turkulaiselle aina tarkeaa. Miraflores ei ole Liman kaupunginosista se, jossa mieluiten asuisin, mutta luultavasti se, jossa on helpointa asua. Toihin paasen yhdella combilla ja niin palvelut kuin vapaa-ajan menomestatkin ovat kaden ulottuvilla. Lahikauppaan on kaksi korttelia, elokuviin kolme ja paikalliseen suosikkipubiimme nelja. Voin siis rauhassa kavella kotiin yksinkin, vaikka aurinko olisikin jo laskenut tai vasta nousemassa. Lenkillekin paasee katevasti rantabulevardille, vaikka ensimmaiset kymmenen minuuttia taytyy pujotella autojen valissa.

3. Ruoka
Kasvissyonti ei ikina ole ollut nain helppoa! Vaikka popsisin mieluusti kalaakin, ei siihen ole Limassa viela ollut tarvetta, koska terveysintoilu on taalla talla hetkella niin pop, etta kasvisravintoloita nousee kuin sienia sateella. Eihan taalla kukaan sita ymmarra etta joku jattaa lihan syomatta ekologisista tai elainoikeudellisista syista, mutta ilmassa leijuu vahva illuusio siita etta kasvisruoka on terveellista ja laihduttavaa. Kiitos ja kumarrus siita. Esimerkiksi korttelin paassa kotiovelta on ihana lounaspaikka jossa tarjoillaan perulaiseen tapaan valmistettua kasvisruokaa ja vaihtoehdotkin ovat aina vitriinissa nahtavilla, jottei tarvitse ostaa soijasikaa sakissa.

4. Koti
Kotona en toistaiseksi ole ehtinyt paljoa muuta kuin nukkumaan, syomaan ja siivoamaan. No oikeestaan en niin kauheesti oo ees ehtinyt siivoomaan. 47 tunnin tyoviikot ja menojalan vipatus on pitanyt huolen siita, etten ole ehtinyt tylsistymaan. Painvastoin tuntuu silta, etta vuorokauden tunnit loppuvat kertakaikkiaan kesken! Tama on elamani ensimmainen solukamppakokemus ja taytyyhan se myontaa, etta taalla ja nyt tama on ainut oikea ratkaisu. Varsinkin kun kamppikset ovat suunnilleen yhta kiinnostuneita menemisesta, kortin pelaamisesta ja elokuvissa kaymisesta kuin minakin. Ainut herne siella patjan alla tuntuu olevan se, ettei sielta suihkusta aina tule lamminta vetta. Sen verran prinsessa olen viela, vaikka en muuta valittamista olossani taalla oikeestaan keksi.

5. Ihmiset
Viimeinen ja tietysti tarkein. Elamani taalla on toistaiseksi muistuttanut pitkalti vaihto-oppilasvuotta, koska olen viettanyt suurimman osan vapaa-ajastani muiden ulkomaalaisten kanssa englantia tai suomea puhuen. Mutta kohta suomikin jaa taas vahemmalle kun etvo-kollegojeni aika taalla alkaa olla taysi. Ja kyllahan sita on tullut tutustuttua myos perulaisiin, niin tyossa kuin vapaa-ajallakin. Yleistaen (ja viheltelyna esiintulevan machokulttuurin unohtaen) perulaiset ovat sydammellista ja hauskaa sakkia. Kylla se tunnelma on heti lampimampi kun jokainen kohtaaminen kruunataan poskipusulla. Suomalaista hajurakoa kunnioittavana ihmisena taman pienen eleen omaksuminen on jo yksinaan muuttanut minua. Eihan sita voi olla pahalla tuulella kun on poski muiskauksista markana.

Oikeudet muutoksiin pidatetaan.

Un pequeño viaje a Ayacucho

Takana on kolmen paivan lomareissu Ayacuchoon, joka sijaitsee 2700 metria merenpinnan ylapuolella reilun 500 kilometrin paassa Limasta. Matkamme paikan paalle kesti viisi tuntia suunniteltua enemman rengasrikosta ja tien huonosta kunnosta johtuen. Luulen viivastyksien kuitenkin olleen onni onnettomuudessa, koska nyt meilla oli mahdollisuus nahda upea lumen peittama vuoristo paivanvalossa ylittaessamme Andeja yli 4000 metrin korkeudessa. Ja koska kaikki eivat ole tutustuneet edelliseen matkablogiimme, niin taytynee minun tassakin tuulettaa Perun busseja, joissa pelataan bingoa, katsotaan elokuvia ja nukutaan puolimakuuasennossa peiton alla. Ruokatarjoilua unohtamatta. Nama edut koskevat siis kalliimpien = turvallisempien bussiyhtioiden autoja, joissa meno on vahan niinkuin matkustaisi lentokoneessa. Lentokone-vertaus pitaa paikkansa myos pelkotilojen osalta, koska vuoristossa tiet eivat ole suoria eivatka leveita.
Ayacucho toimi koko 1980-luvun Perun terroristijarjesto Sendero Luminoson tukikohtana, joka tarkoitti sita, etta kaupunki irrouttautui muusta Perusta ja sen asukkaat joutuivat terroristiryhman ja hallituksen valisten taisteluiden valikateen. Terrorismin aikakausi on jattanyt verisen jaljen Perun historiaan, ja sen sotkuja setvitaan vielakin. Kuulemma jopa 70 % kaikista terrorismin aikana tapahtuneista kidutuksista ja katoamisista tapahtui juuri Ayacuchossa. Vaikka kaupungilla ei ole ollut kuin viisitoista vuotta aikaa palata normaaliin elamanrytmiin, ainut nakyva muisto terrorismin ajoilta on kaupungissa sijaitseva entinen vankila, joka on sittemmin muutettu kasityolaisten kauppahalliksi.

Talla hetkella Ayacucho on kaunis ja rauhallinen kaupunki, joka on toistaiseksi saastynyt suurilta turistimassoilta. Melkein jo luulimme olevamme ainoat gringat koko kaupungissa, mutta tulihan niita sitten jossain vaiheessa kuitenkin vastaan. On onni ehtia nakemaan tuollainen vuoristokaupunki viela koskemattomana. Kymmenen vuoden kaupunki lienee jo turistien valloittama ja kaikkien Plaza de Armasta ymparoivien talojen parvekkeet ovat taynna ravintoloita kuten esimerkiksi Cuzcossa.

Ohut vuori-ilma hidasti menoamme ensimmaisena paivana, mutta perjantaina huristelimme combilla laheiseen Quinuan kylaan, jossa saimme ihailla loputonta vuorijonoa ja nauttia rauhallisesta maalaistunnelmasta. Paikka oli niin rauhallinen, etta melkein tuntui kuin aika olisi pysahtynyt. Parasta heti maisemien jalkeen oli herkullinen alkuperaisnaisilta ostamamme mossolounas emolienten (lammin teentapainen juoma) kera, jonka nautimme paikallisella torilla.
Matkakarpanen pisti kylla taas pahasti takapuoleen ja odotan kovasti jo seuraavaa reissurupeamaa, joka alkanee viimeistaan lokakuussa kun Pekka tulee tanne. Kotiinpaluu ei kuitenkaan talta reissulta ollut ankeaa, koska arki Limassa on ainakin toistaiseksi kaikkea muuta kuin puuduttavaa.

¡Ya un mes acá!

Ensimmainen kuukausi on hurahtanut hetkessa. Ja koen olevani melko onnekas sen suhteen mita kaikkea olen toiden suhteen ehtinyt nakemaan ja kokemaan. Olen jo kaynyt kaikissa neljassa conossa, jossa La Casa de Panchita tyoskentelee: Ventanilla, Comas, Ate ja San Juan de Miraflores. Viime viikolla näin myos luultavasti kurjimman paikan, mihin taalla Limassa tulen tormaamaan. Nousimme combilla ylos makea niin kauas kuin reitti kulki. Sahkot oli kylla vedetty naihinkin taloihin, mutta juoksevaa vetta ei ainakaan vierailemassani asunnossa ollut. Sateen ja kylmyyden vuoksi paikka vaikutti viela ankeammalta, kun tiet olivat pelkkaa mutavellia. Yleissaantona voidaan pitaa sita, etta asutus koyhenee sita mukaa mita ylemmas rinnetta mennaan, kun tilaa on otettu sielta mista sita on ollut saatavilla. Vaikka nama alueet on periaatteessa vallattu laittomasti, ei valtio sakota asukkaita, koska tietavat heidan olevan varattomia. La Casa de Panchitan nuorimmat kotiapulaiset ovat ialtaan kuusivuotiaita. Virallinen lapsityon ikaraja Perussa on lain mukaan 14 vuotta. Tassa kulttuurissa lasten osallistuminen kotitoiden tekoon ja vanhempien auttamiseen on kuitenkin yleista, joka vaikeuttaa rajan vetoa arkiaskareisiin osallistumisen ja tyonteon valille. Esimerkki: Lapsi asuu tatinsa luona (joka ei valttamatta ole verisukua) ja auttaa tatia kotiaskareissa, kuten siivoamisessa, ruuanlaitossa ja pyykkayksessa. Han siis toimii kotiapulaisena, mutta hyvassa tapauksessa saa kayda koulunsa rauhassa ja viettaa vapaa-aikaansa muiden lasten tavoin leikkien. Rahaa lapsi tuskin saa tyonteostaan, vaan se mennee vanhemmille. Tyonteon raja vedetaan yleensa siihen, jos se hairitsee lapsen normaalia kehitysta ja koulunkayntia. Luokat joiden kanssa La Casa de Panchita tekee yhteistyota on valittu lapsia haastattelemalla silla perusteella, missa on kotiapulaisia eniten. Paivakouluissa oppilaat ovat noin 6-12 vuotiaita, mutta iltakouluissa opiskelevat ovat vanhempia ja tyoskentelevat paivisin.
Jos aikaa ja kiinnostusta riittaa, niin suosittelen lukemaan kollegani ja kamppikseni Noran kirjoittamaa (omaani asiapitoisempaa) blogia osoitteesta www.etvo.fi/blogi. Ja samalla sanomalla kehoitan myos klikkaamaan paikallisen lehden sivuille www.elcomercio.com.pe, josta loytyy kuvakooste maanjaristyksesta. Olen myos laittanut naamakirjaani (www.facebook.com) enemman taalta ottamiani kuvia, joten sielta voi rekisteroityneet kayda niita katsomassa.

Torstaina Perussa on jokin pyhapaiva, jonka ansiosta saamme mahdollisuuden lomailla kolme kokonaista paivaa. Keskiviikko iltana lahdemmekin Noran kanssa haistelemaan raikasta vuoristoilmaa Ayacuchoon, eli matkaamme bussilla kahdeksan tuntia ylamakeen :) Kuukauden Liman katujen tallaamisen jalkeen saan siis vihdoin muistutuksen siita, missa maassa olen. Lima kun on kovin persoonaton paakaupunki Perun kaltaiselle kauniille ja kulttuuriltaan rikkaalle maalle.

Love message to the world..

...soi asken taydella teholla techno combissa toihin tullessani :D ja luultavasti paassani seuraavan viikon. Tassa ensiksi minun taytyy hieman korjata Iltasanomien artikkelia: kaikki tavarat eivat pudonneet, mutta osa kylla. Taidan nyt olla keltaisen lehdiston vaaristelyn uhri ;)

Keskiviikon jarkytyksesta alan itse vahitellen toipua, vaikka olo onkin viela valilla ollut saikky. Itse en ole sattumalta tuntenut yhtaan jalkijaristysta, vaikka niita onkin taalla ollut lukuisia. Se vaan riippuu niin paljon siita missa silla hetkella on, onko sita bussin kyydissa (jossa ne iskarit eivat ole ihan viimeista huutoa) vai sangyssaan makaamassa. Joka tapauksessa olen hyvin tiedostanut sen missa on passini ja lampimat vaatteet, niin etta voin akkia lahtea matkaan. Oma pelkoni on kuitenkin pikku pallero vain verrattuna siihen mita etelassa on koettu. Vaikka tilanne tuhoutuneilla alueilla on kaoottinen ja surullinen, ei katastrofi nay suuremmin Liman arjessa. Meidan kohdallamme toissa on suunniteltuja kouluvierailuja siirretty myohemmaksi Liman reuna-aluiden koulujen karsimien vahinkojen takia. Suurimmat vahingot Limassahan tapahtuivat nimenomaan koyhilla alueilla, jossa talot ovat heikkorakenteisempia.

Kauppojen vesivarastot ovat huventuneet nopeasti, kun sita on hamstrattu lahjoituksiin kriisialueille. Kylla sita itsellakin kavi mielessa lahtea Icaan vapaaehtoiseksi auttamaan, mutta luulen etta sita olisi ollut vaan tiella kun ei osaa kunnolla kielta eika ole esim ensihoitajan papereita takataskussa. Se mika tassa oikeasti ottaa paahan, miten uhrien lukumaaraa olisi voitu pienentaa, on se etta miksi niita taloja ei voida rakentaa tukevammiksi, kun kerran eletaan nain seismologisesti herkalla alueella. Niin ne saastot ja huijaukset sitten paljastuvat kun sementin sisalla ei ollutkaan mitaan tukea pitamassa seinaa pystyssa. Kirkotkin ovat niin pyhia, ettei niiden rakennelmiin voida kajota, vaikka juuri ne ovat niita paikkoja joihin ihmiset kokoontuvat.

Noh. Hesari on uutisoinut asiasta niin hyvin, etta te tiedatte tilanteen yhta lailla kuin minakin. Ja sitten muihin asioihin. Toita on ollut aijottua vahemman, mutta toita on kuitenkin ollut. Sunnuntaina pidin ensimmaisen englannin tuntini, joka oli haasteellista, koska en yhtaan tiennyt mita oppilaat jo aikaisemmin osaavat ja koska en ole koskaan opettanut mitaan. Seuraavalle tunnille on kuitenkin helpompi valmistautua, kun tiedan mita odottaa. Opettamista helpottaisi myos se, jos saisin espanjan ja englannin puhumisen valista eliminoitua suomeksi ajattelemisen... Talla viikolla kouluvierailut jatkuvat ja eilen olimme Atessa viemassa muutaman luokan katsomaan teatteria. Kaynti oli osa Casa de Panchitan jarjestamia Salida Culturaleja, joiden tarkoituksena on vieda lapsia erilaisiin kulttuuritapahtumiin, kuten teatteriin ja museoihin. Talla hetkella taalla on vieraana kolumbialainen nayttelija, joka esitti lapsille jongloorausta ja naytelman vuokraamassamme tilassa. Vaikka Ate sijaitsee viela samassa kaupungissa, siella on kaikki erilaista liman keskusalueihiin verrattuna, ilmastoa myoten. Atessa oli kuin kesa auringon porottaessa ja talvikamppeet sai hetkeksi heittaa kassiin, josta ne taas paluumatkalla puettiin paalle.

P.s. Sattui muuten kirjoituserhe. Jotta postipate ei joudu viettamaan unettomia oita, niin lahettakaa ne kirjeet sittenkin osoitteeseen General borgoño, eika vain Borgoño :)

Iso saikahdys

Kuten kaikki ovat varmaan jo kuulleet, Limassa oli eilen illalla puol seiskan aikaan 6 richterin maanjaristys. Olin kollegamme Agatan luona talon ylimmassa viidennessa kerroksessa kun se alkoi. Kysyin Saijalta onko taa nyt maanjaristys, toivoin nakevani vaan unta. Juoksimme sitten ovensuuhun "turvaan". Paniikki ei olisi ollut ihan niin iso ellei itse limalainenkin olisi ollut kakat housuissa. Siina sitten kyyneleet silmissa katottiin kun tavarat lensi hyllysta lattialle ja odoteltiin toiveikkaina muutama erittain pitka minuutti etta tary loppuisi. Koko ajan teki mieli lahtea juoksemaan rappusia alas, mutta pystyin hillitsemaan itseni. Pahinta se tarina oli nimenomaan korkeissa rakennuksissa, kadulla se olisi tuntunut vahemman. Ilmeisesti tamanmoista jaristysta ei Limassa ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen. Jaristyksen keskipiste oli merella 150km Limasta ja 40km Ican kaupungista, jossa pahimmat tuhot ovat tapahtuneet. Kotikorttelissakin oli lasinsiruja jalkakaytavalla kun ikkunat olivat rikkoutuneet, mutta sen kummemmempaan vahinkoon en ole itse tormannyt. En nukkunut viime yona silmaystakaan, kun en jalkijaristysten pelossa halunnut menna nukkumaan. Lehdisto on pommittanut sahkopostia kommenttien toivossa ja iltasanomille ehdin jo kommentoimaankin puhelimessa. Katotaan tuleeko jotain lehteenkin huomenna. Hesarin jutuissa kommentoinut Nora Huhta 0n mun kamppis, jos joku on siihen kiinnittanyt huomiota!

Koulut on maanantaihin asti taalla Garcian komennosta suljettuna ja meilla on siis vahemman toita. Eilenkin oltiin juuri menossa kouluvierailulle kun jaristys alkoi, mutta luonnollisesti tarinat jaivat sitten toiseen kertaan. Kavelimme ensin ympariinsa Saijan ja Agatan kanssa ja lopulta kaytiin ostamassa punaviinia lahikaupasta ahdistusta helpottamaan. Kotona huomasin sattumalta ostaneeni Ican viinia, aika sattuma. Vaikka eilen hetken ajattelin elamani jo olevan ohitse, olen nyt jo positiivisella mielella jatkamassa eloani Limassa. Mutta kylla tassa on ollut vahan liikaa actionia nyt ensimmaisille viikoille. En ollut edes aikaisemmin tiedostanut etta taalla oikeasti maa jarisee vahan valia. Mutta normaalisti se on kuulemma ohitse ennen kuin sita edes huomaa, eika voimakkuus ole mitaan verrattuna eiliseen. Ilmeisesti jalkijaristyksia voi hyvin tulla tan viikon aikana ja paikalliset osasivat eilen ennustaa oikein etta tanaan paistaa aurinko. Kuulemma aurinko paistaa aina maanjaristyksen jalkeisena paivana. Mutta on taa kamalaa. On. Vaikka en nahnytkaan elamani vilistavan silmieni edessa, niin muistin kylla ketka ovat mulle tarkeita. Eli juurikin te jotka tata blogiani luette: olette rakkaita, muistakaa se!

Tyon touhussa

Viime viikolla paasin vihdoin tekemaan sita miksi tanne olen tullutkin, eli toita! Iltaisin olin mukana kotiapulaisnaisten koulutuksessa San Juan de Mirafloresissa, joka on yksi Liman koyhista asuinalueista. Kouluttamisen jatin asiat osaaville ja toimenani oli mm. vahtia niita lapsia jotka eivat jaksaneet olla paikallaan, tehda nimilappuja seka auttaa kirjoitustaidottomia erilaisten lippujen ja lappujen tayttamisessa. Vaikka eihan se kirjoittaminen oikeen multakaan meinanut luonnistua! Koulutuksen tarkoituksena oli tiedottaa naisia heidan oikeuksistaan tyontekijoina, seka myos opastaa heita varsinaisen tyon tekemisessa. Koulutus kasitti kaiken ihan tyohaastattelusta perusasioihin, kuten kattaukseen ja mikron puhdistukseen.

Sunnuntai on useimmille kotityolaisille vapaapaiva ja silloin La Casa de Panchita tayttyy kotiapulaisista ja heidan lapsistaan. Tarjolla on mm. englannintunteja, tietokonetunteja, karaokea, vapaamuotoista keskustelua ym. toimintaa. Itse olin sunnuntaina mukana auttamassa teini-ikaisten kanssa uudessa projektissa, joka jarjestaa aktiviteettia nuorille tytoille. Niin nuorille kuin vanhemmillekkin suunnatun toiminnan keskipisteessa on useimmiten itsetunnon kohottaminen. Monet vanhemmat hapeavat esimerkiksi koulutuksen puutettaan ja aidinkielenaan quechuaa puhuvat huonoa espanjaansa.

Talla viikolla olen mukana myos projektissa, jossa vieraillaan kouluissa erilaisten teemojen puitteissa, joita kasitellaan satujen avulla. Tanaan vierailimme kahdessa eri julkisessa koulussa Ventanillassa. Toistaiseksi voin sanoa taman paivan olleen tahan mennessa ehka antoisin tyopaiva, joka johtui ihan vain siita etta lapset olivat itse niin iloisia :) Matkasimme kohteeseen reilusti yli tunnin, vaikka se onkin viela samaa kaupunkia. Lima on levittaytynyt niin laajalle, etta saman kaupungin sisalla voi helposti matkustaa kaksikin tuntia paikasta toiseen.

Vapaaehtoistyon helmena on se, etta paasee tapaamaan ihmisia, joita ei muuten tapaisi ja kaymaan paikoissa joihin ei muuten (kalpeanaamana) uskaltaisi. Tanaan Ventanillan kouluilla tunsin itseni suureksikin kuuluisuudeksi, kun harvinaisen moni tytto halusi tulla koulun pihalla tervehtimaan. Yleisesti ottaen en kuitenkaan koe toiseuttania vahvasti, vaikka olenkin vaaleampi ja tuplasti pidempi. Harvoin mua kukaan tuijottelee normaalia pidempaan, varsinkaan Mirafloresissa, jonka keskusta on turistien mekka. Luulen kuitenkin myos tummien hiusteni vaikuttavan siihen etta saan olla rauhassa. Viheltelyt ja muiskaukset tuplaantuvat heti jos lahden blondien kanssa liikenteeseen!

Toiden lisaksi myos vapaa-aika on ollut antoisaa. Tyokollega Javier vei meidat Saijat maanantaina Liman keskustaan oma-opasteiselle kierrokselle. Javitour osoittautui aivan huipuksi ja yritin illalla kirjoittaa mahdollisimman paljon muistamiani kuriositeetteja ylos, jotta voin jakaa ne tuleville vieraillenikin :) Perjantaina juhlimme tyokaverini Agatan syntymapaivia ja jatkot olivat tietysti Albazosissa. Viikonloppuna nain myos lentokoneessa tapaamani suomalaiset tytot ja leikimme turistia Mirafloresissa kasityolaiskortteleissa shoppaillen. Lisaksi sain vihdoin huoneeni kuntoon: punaiset lakanat, punainen yolamppu ja uudet tohvelit tekevat tunnelmasta huomattavasti kotoisemman. Viime viikolla kavin leffassakin muutaman kerran, kun Limassa oli viikon kestavat elokuvafestivaalit.

Fiilis on yleisesti heitellyt kahden viikon aikana ees taas. Tama johtuu luultavasti eraanlaisesta hotellihuoneahdistuksesta, joka on iskenyt kun on sulkeutunut yksin omaan huoneeseen. Yolampun ja tohvelien ansiosta sekin on tosin laimentunut. Jonkinlainen rytmi on jo loytynyt ja olen uskaltautunut rantabulevardille lenkkeilemaan saastepilvien lomiin. Kamppikset tarjoavat paljon hyvaa seuraa ja samoin tyokaverit ovat kaikki mukavia ja kutsuvat illanviettoihin mukaan. Muutenkin paikalliset ovat ystavallisia ja melko valittomia. Tanaankin sain heti aamulla uuden kaverin nettikahvilasta, kun se lahti mun peraan huudellen. Heh heh. Viimeiset paivat ovatkin sopeutumisen kannalta olleet erittain helppoja, koska kaksi Etvon ex-volua on ollut taalla kaymassa! Eli talohan ihan kuhisee suomalaisia.

Postin tuo Pate jokaisen luo

Elektroniikan aikakaudella unohtaa nopeasti sen kuinka kaukana kotoa on, kiitos messengerin, skypen ja etenkin webbikameran :D Jos sielta kuitenkin loytyy viela joku haluaa tyollistaa Itellan posteljooni Patea ja ilahduttaa minua perinteisella kirjepostilla, niin oikea osoite loytyy tasta. Ja samaan osoitteeseen voi kohdistaa myos yllatysvierailut, keitan kylla kahvit ja tarjoan churrokset jos niikseen kay. Nokiassa on myos talla hetkella enimman aikaa perulainen chippi, josta mut tavoittaa parhaiten:)

Mun nimi
c/o Héctor A. Jáuregui Guzmán
General Borgoño 155 - "G"
Miraflores LIMA 18
PERU

+51-1-97336984